Juhlapuheiden tuolle puolen

Todellisuuksia on aina vähintään kaksi. On se todellisuus, joka maalataan juhlapuheissa ja sitten on se todellisuus missä eletään. Juhlapuheiden todellisuudessa korostetaan sitä mikä on hyvin, tai edes siedettävästi ja vaietaan siitä mikä on huonosti. Ja yhteisestä sopimuksesta kaikki uskovat siihen harhaan, minkä juhlapuheet luovat. Koska, niin on helpompaa.

Tämä arjen ja juhlapuheiden välinen ero on varmasti perus- tai kansakouluajoilta tuttu jokaiselle. Muistamme, kuinka kevätjuhlassa rehtori viisaudessaan ja kaikella vakavuudella jylisee, kuinka hänen aikanaan koulussa ei ole ketään kiusattu. Vaikka jo pelkästään vuosikirjankannessa olevasta kuvasta käy ilmi, kuinka sen hieman isoluisemman pojan kalsarit on vedetty lipputankoon. Ja sen yhden tytön pyörästä pöllitty satula. Kiitteleepä rehtori vielä ammattitaitoista henkilökuntaansa, dramaattisesti jokaista silmiin katsoen. Paitsi liikunnanopettajaa ja ruotsinopettajatarta. Liikunnanopettaja on harmillisesti estynyt, kun on poliisilaitoksella vastailemassa muutamiin kysymyksiin, liittyen soveliaaseen opettaja-oppilas suhteeseen. Ruotsinopettajatar on jo kolmatta kuukautta hermolomalla, jonne hänet saatteli pyyhekumisadekuuro.

Kaikki kuuntelevat rehtorin puhetta hiljaa. Ja ainakin hetken sen isoluisemman pojan, finninaamaisemman tytön ja heidän kohtalontoveriensa vanhemmat uskovat. Uskovat, että heidän lapsillaan on koulussa kaikki hyvin. Siitäkin huolimatta, että se yksi hieman villimpi poika aiheuttaa alueellisen naurun remakan, kaikkien niiden keskuudessa, jotka eivät olleet liian kaukana kuullakseen. Ei vitsillä, vaan todellisuudella. Huumori syntyy ristiriidasta.

Yritysmaailmassa vuosikertomukset ovat korvanneet juhlapuheet. Logiikka ja toiminta periaate on sama. Yritys on vastuullinen ja reilu. Mitä vastuullisuutta se on, että voittoa tuottava yritys potkii työntekijöitä yhden tappiollisen vuosineljänneksen perusteella pihalle ja palkkaa uudestaan seuraavalla? Tai mitä vastuullisuutta on se, että yrityksellä ei ole mitään käsitystä minkälaisissa oloissa suurin osa sen myymistä tavaroista tai käyttämistä raaka-aineista tuotetaan? Se on juhlapuhe-vastuullisuutta.

Vastuuta kannetaan, mainitsemalla se sana. Ja jos ei ole tietoa siitä, että alkutuotanto maassa lapset painavat 12-tuntista työpäivää ja seitsenpäiväistä työviikkoa sekä saavat emfyseeman – eivät tupakasta, vaan – asbestista. Niin ainahan voi kirjoittaa, että ”tietojemme mukaan ongelmia ei ole”. Liikaa jos joku kyselee, niin aina voi myös laittaa konttoripäällikön arvalla valitun työkaverinsa kanssa paikan päälle laatimaan selvitys- ja vastuullisuusraportin. Vastuullista raportissa on vain otsakkeessa, muuten se on laadittu kännissä ja hotellissa. Koska tärkeintä ei ole se, mitä sanoo, ei edes se miten sanoo. Vaan se, että sanoo oikeita sanoja. Lukijat ja kuulijat ovat aina ainakin uskovinaan. Koska niin on helpompaa.

Juhlapuhe-ongelma ei ole vain koulujen, yritysten, yhteiskunnan ongelma. Se on pesiytynyt kaikkialle. Onkin aiheellista kysyä, kärsimmekö me siitä?

Onko PAM Suomen uudenaikaisin liitto? Näin meille sanotaan. Mutta mikä on totuus. Ymmärrämmekö me edes mitä uudenaikaisimmalla tarkoitetaan? Vai onko uudenaikainen samanlaista sanahelinää, kuin vastuullisuus? Miten toteutuvat PAMin arvot; Yhteisöllisyys, Rohkeus, Tasa-arvo?

Juhlapuheissa Liittokokous oli ylin päätäntävaltaa käyttävä elin. Tämän pitäisi myös olla todellisuutta. Pitäisi, vaan onko? Liittokokous on ainut jäsenten suoraan valitsema elin. Ainut suorilla ja suhteellisilla vaaleilla valittu elin. Eli tältä pohjalta on ehdottoman välttämätöntä, että Liittokokous myös olisi ylintä päätäntävaltaa käyttävä elin. Mutta onko se? Noudattaako PAMin hallitus ja puheenjohtajisto Liittokokouksen tahtoa ja tahtotilaa?

Onko PAM oikeasti rohkea, vai onko se jäänyt vain maininnaksi strategia-papereihin? Menikö PAM mukaan TyKaan (=TysKA, TusKaPasKa etc.) sen takia, että näin oli paras, vai sen takia, että petti kantti? Miten käy yhteiskuntasopimuksen? Löytyykö meiltä palleja sanoa ei. Eikä vaan sanoa, vaan todeta. Olemmeko me oikeasti rohkeita, vai olemmeko me sitä vain paperilla?

Olemmeko me oikeasti tasa-arvoisia? Uskommeko me oikeasti siihen? Onko PAM rasismista, seksismistä ja syrjinnästä vapaa liitto? Onko niin, että PAMissa ihmistä ei aseta eriarvoiseen asemaan hänen ikänsä, sukupuolensa, etnisen taustan, eikä poliittisten mielipiteiden vuoksi? Kuinka moni uskoo tähän?

Onko meille jäsen tärkein? Kuinka paljon me olemme valmiit näkemään vaivaa jäsenen vuoksi? Kävelemmekö me vielä sen yhden kilometrin? Mitä sinä, tai minä, tai hän, on tehnyt viimeaikoina ihan vain sen eteen, että jäsenellä olisi PAMissa lisää vaikutusvaltaa?

Tukku kysymyksiä, joita jokaisen olisi hyvä miettiä. Sillä, jos PAM haluaa olla Suomen uudenaikaisin ammattiliitto. Sen on oltava Suomen avoimin ammattiliitto. Sen on kestettävä kritiikkiä ja kriittisiä kysymyksiä. Sen on tultava jäsentä lähelle. Jäsendemokratia on niin tärkeä asia, että se ei saa jäädä vain sanaksi.

Mutta. Tämä kaikki on niin tärkeää, että me emme voi jäädä odottamaan, että se tulee annettuna ylhäältä. Jos joku on tekemisen arvoista, parasta tehdä se itse. Tehkäämme yhdessä PAMista Suomen aidosti uudenaikaisin liitto, aidosti jäsendemokraattisin liitto, aidosti rohkein liitto.

Siskot ja Veljet. Juhlapuheista voi tehdä todellisuutta. Siihen tarvitaan vain tekijöitä!

Rakkaudella Teidän
Setä

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s